Tästä päästäänkin aasin sillalla siihen, mistä ajattelin kirjottaa. Kannattaako mielitekoihin sortua. Mulla ei ole hirveästi ollu mielitekoja dieetin aikana. Tai toki mielitekoja on, mutta ne on semmosia "koska tiedän tän olevan kiellettyä tekee mieli"-juttuja. Dieetin aikana kiellettyjä juttuja oon syöny pussillisen sipsejä, kaksi suklaakonvehtia ja pienen(oikeasti tosi pienen) palan munkkia. Mitään noista en oo katunu. Sipsitkin oli semmonen harkittu sortuminen. Lähdin ihan asioikseen kauppaan niiden sipsien takia ja nautin joka ikisestä murusta. Sipsit ei nostanu mun painoa. En tiedä olisko paino pudonnut enemmän, jos olisin jättäny sipsit syömättä. Asiaa on turha murehtia!
Oma suhtautumiseni mielitekoihin oli aluksi ehdoton ei. Päätin, että en todellaakan lipsu ja kaikki menee tarkasti. Kolmannella viikolla aloin kuitenkin pohtia asiaa syvällisemmin. Itselläni tähtäimessä on pysyvä elämäntapamuutos. Tähtään siihen, että vaikka dieetti loppuu, osaan yhä edelleen syödä hyvälaatuista ruokaa, oikeita määriä ja ennen kaikkea säännöllisesti. Pikkuhiljaa aloin ajatella, että ehkä olisikin jopa järkevää syödä näitä kiellettyjä juttuja edes vähän. Koska tietää, että se on kiellettyä syö ihan vain vähän jotakin. Tiedän, että jos en olisi syönyt näitä pieniä herkkuja keskellä dieettiä, kuudennen viikon jälkeen olisin Kajaanin Prismassa ostoskärry täynnä kaikkea dieetin aikana kiellettyä. En näe syytä sille, miksi pitäis hermo tiukalla ja vitutuskäyrä huipussaan purra kynsiä sohvalla, että ei vaan sorru siihen keksiin tai suklaaseen. Mielestäni kuitenkin enemmän haittaa on siitä ostoskärryllisestä herkkuja yhtenä, ehkä jopa kahtena päivänä, kuin pienestä suklaapatukasta tai kakkupalasta kerran kuuden viikon aikana.
Mun luonteeseen ei kuulu hermostuminen tai kiukuttelu. Ne on muutamia päiviä vuodessa kun oikeasti kiukuttelen tai hermostun. Ehkä siks mun on ollu kohtuu helppoa olla dieetillä. Ja toki siitä on etua, että asun yksin niin ei oo ketään kenen naama sattus vahingossakaan ärsyttämään ;) Mutta toisaalta oon taas aika kova itelleni. Perfektionistina vaadin itseltäni paljon ja olen joskus hyvinkin ankara. Jos oon jotain päättäny, niin se tapahtuu keinolla millä hyvänsä. Siksi yllätyinkin, että annoin itselleni luvan sortua herkkuihin. Enkä edes tullut vihaiseksi itselleni.
Ehkä tämä dieetti on myös opettanut katsomaan ja kohtelemaan itseään eri tavalla. Varmasti laihtumisella on lusikkansa sopassa, mutta uskon, että joku henkinen viba tässä on myös. En tosinkaan tiedä, että mikä se henkinen juttu on, mutta kyllä tunnen itsessäni miten olen muuttunut. Ehkä muut ei huomaa muutosta, mutta itse huomaan sen niissä ajatuksissa, joita päässä risteilee. Olen jo usean vuoden ollut tosi itsevarma. Kaikkien kilojeni kanssa en ole välittänyt mitä muut musta ajattelee. Joitakin on joskus jopa ärsyttäny mun itsevarmuus, mutta sekään ei ole ollu mun ongelma.
Luulen, että musta on tullu armeliaampi itselleni. En ole kokenut huonoa omaa tuntoa edes siitä lenkkeilyn lopettamisesta. Kun pakkasta oli miljoona astetta, kävin salilla n. 6 kertaa viikossa. Joka päivä poljin kuntopyörää 30km. Ihanan kevätsään ilmestyttyä vaihdoin salin lenkkeilyyn. 6 kertaa viikossa 6,5km ja osa lenkistä hirveä ylämäki tunturin rinnettä. Kahden kuukauden takainen Jenni olisi sättiny itteään kaiken lopettamisesta ja ollut kiukkunen itelleen. Ehkä tämä uus Jenni on alkanu höllätä pantaa päässään ja tajunnu, että elämästä voi nauttia vaikka ei vaatiskaan iteltään täydellisyyttä. Juurikin perfektionismi on se, joka melkein poltti mut loppuun edellisessä työssä. Omasta mielestä mun olis pitäny osata tehdä kaikki ilman neuvojen kyselyä ja jos mokasin, teki mieli itkeä. Isohkossa firmassa ja laajassa kokonaisuudessa moinen on mahdotonta. Typerä minä.
Näiden pohdintojen myötä haluan kaikille sanoa, että olkaa armeliaita itsellenne ihan joka saralla! Oli kyse sitten dieetistä, työstä tai mistä tahansa arkisesta asiasta. Jos tekee mieli sitä kakkua, vaikka se on kiellettyä, niin anna mennä! Ota pala kakkua, nauti jokaisesta haarukallisesta ja palaa sen jälkeen ruotuun. Ei yksi kakkupala tai ylimääräinen leipäpala maata merelle kaada. :) Ja itselleen on turha vihoitella ja harmitella sortumista. Kerran täällä eletään ja ihminen tarvitsee nautintoja! Mamma ja isi tulee huomenna lomailemaan tänne mun luo ja itse ainakin aion herkutella jos siltä tuntuu.
Nautinnollista viikonloppua kaikille!
-Jenni-
